Hyvä – paha.

Syntinen – vanhurskas.

Edellisessä tekstissä kirjoitin, kuinka ihminen eli ensin paratiisissa. Kaikki oli hyvin.

Jatkan vielä pohdiskelua hyvän ja pahan välillä ja laitan kuvan selventämään asiaa.

Jumala on hyvä ja hän ihan oikeasti tahtoo, että me seuraisimme hyvää luojaamme, eli Häntä.

Vihollinen haluaa taas toisaalta kaapata meidät Jumalalta, eroon Jumalasta. Onnistuuko hän erottamaan meidät Jumalasta?

Tässä vihollisen riistävässä taistelussa olemme pelinappuloina, kumpaa minä ja sinä seuraamme?

Älä alistu pahan valtaan, sinulla on mahdollisuus, etuoikeus, täydellinen syy palata Jumalan luo. Miksi et palaisi Jumalan yhteyteen. Onko kuva / käsitys uskovista niin ristiriitainen, että et halua liittyä uskovien seuraan? Se on toki totta, että me kaikki – myös uskovat – olemme epätäydellisiä. Uskovien yhteys ja Raamatun luku, jos me niitä vaalimme, kuitenkin rakentavat meitä ja kasvattavat meitä Jumalan mielen mukaiseen suuntaan. Jeesus sanoi; siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.

Vanhurskaus: eli syyttömäksi julistaminen, jonka Jeesus sai ristillä ja ylösnousemisellaan aikaan, lue alla.

(Kirje Roomalaisille) Room. 3:20. Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on. 21. Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. 22. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, 23. sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta 24. mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. 25. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, 26. mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.

Room. 5: 1. Varmuus pelastuksesta. Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. 2. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. 3. Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, 4. kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. 5. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.

Room. 8: 31. Jumalan rakkaus. Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? 32. Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? 33. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala – mutta hän julistaa vanhurskaaksi! 34. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus – mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! 35. Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? 36. On kirjoitettu:  – Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina. 37. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. 38. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, 39. ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Oheisessa kuvassa olevia hyvää ja pahaa voisi selventää monilla muillakin sanoilla, mutta tuossa on aluksi.

Älä ahdistu, älä alistu pahan alle. Pyydä Jumalaa nostamaan pääsi ja luottamaan Häneen.

Etsi uskovia ystäviä, rukoilkaa, kiittäkää ja iloitkaa yhdessä pelastuksesta.